sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Avokadohummus

Ah, avokadot. Avokadot ovat niin kauniita ja hyviä ja herkullisia! Oon kohta kaksi viikkoa syönyt niitä päivittäin, sillä löysin parillakin kauppareissullani tarjouksessa herkkupusseja. Ja minähän niitä ostin! Onneksi eivät olleet vielä kaikki kypsiä, joten olen tässä aina kypsymisen myötä valmistanut erilaisia ruokia ja nauttinut myös sellaisenaan hapankorpun päälle muussattuna.
Avokadohummuksen resepti löytyi Pirkalta, ainoana muutoksena lisättiin hieman enemmän mausteita. Tuhtia tavaraa ja oikein mukavaa vaihtelua leivän päälle! Tästä tuli ihan reilunkokoinen annos, eikä saatu illalla kaikkea syötyä kahdestaan. Seuraavana päivänä hummus olikin hieman tummunut pinnalta, mutta maku oli vielä yhtä hyvä. Määrästä riittää varmasti 4-6 henkilölle naposteltavaksi.


1-2 avokadoa, yhteensä reilu 200 g
1 tlk (380 g) Pirkka kikherneitä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
1-2 rkl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
1/2 tl juustokuminaa
mustapippuria

Halkaise avokado ja poista kivi. Koverra hedelmäliha kuoresta lusikalla. Valuta kikherneet, kuori ja hienonna valkosipulinkynsi.
Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Tarjoa esimerkiksi varrasleivän taikka ruissipsien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti