maanantai 2. kesäkuuta 2014

Vapputarjoilut: perunasalaatti sekä peruna-pinaattipiirakka

Täällä sirkuttaa taas yksi myöhäinen lintu, jonka mato meni jo! Vappuna tarjolla oli myös kotikutoista perunasalaattia sekä peruna-pinaattipiirakkaa, joka kylläkin mun tapauksessani muistutti olemukseltaan enemmän ohutta pannaria kuin piirakkaa. Piirakasta tuli hitusen liian suolainen, mulla oli varmaan sen verran suolainen juusto tässä että lisäsuolaa ei olisi kaivattu. Alkuperäisessä ohjeessa piirakka on tehty riisijauhoihin ja pyöreään vuokaan, minä käytin gluteenitonta jauhoseosta ja tein ohjeen kaksinkertaisena pellille.  No, selityksistäni ja suolaisuudesta huolimatta piirakka tuli syödyksi, kyllähän oluen ja siiderin kyytipojaksi suolukkaa kaipaakin ;-)
Perunasalaatin alkuperäinen ohje on Liemessä-blogista , itse tein pienoisia muutoksia. Alla oma versioni. Piirakan ohje puolestaan on Appelsiineja ja hunajaa-blogista, kirjoitan tänne ohjeen yksinkertaisena. Pinaattiin tein muutoksia, sillä en raskinut ostaa tuoretta pinaattia niin paljoa kuin ohjeessa mainittiin, vaan korvasin osan pakastepinaatilla.


Perunasalaatti neljälle-kuudelle

4 isoa kiinteää perunaa
1 Granny Smith-omena
1 maustekurkku
1 kevätsipuli
reilu ripaus pieniä kapriksia
1 prk rasvaista kermaviiliä
1 tl väkevää sinappia
1 korkillinen valkoviinietikkaa
1 tl juoksevaa hunajaa
suolaa

Kuori, keitä ja jäähdytä perunat. Voit keittää perunat jo edellisenä päivänä.
Kuori ja kuutioi omena ja kuutioi maustekurkku. Silppua sipuli. Mausta kermaviili sinapilla, etikalla ja hunajalla sekä tarpeen vaatiessa suolalla.
Sekoita salaatin kaikki ainekset keskenään ja anna maustua hetken aikaa jääkaapissa ennen tarjoilua.


Peruna-pinaattipiirakka

2 keskikokoista perunaa
1 rs (75 g) tuoretta pinaattia
1 pss (150 g) pakastepinaattia
(jos kaupastasi löytyy isompi, edullinen rasia taikka budjettisi muutoin sallii,
käytä ainoastaan tuoretta pinaattia 200 g)
200 g fetajuustoa
50 g vahvan makuista juustoraastetta, esim. parmesan
2 kananmunaa
1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta
hieman mustapippuria
hieman muskottipähkinää
(suolaa mikäli tarvitsee)
1 rkl öljyä

Kuori perunat, keitä ne pehmeiksi ja soseuta haarukalla. Sulata pakastepinaatti. Huuhtele tuore pinaatti huolellisesti ja leikkaa mahdolliset paksut varret pois. Kiehauta kattilassa vettä ja anna pinaatinlehtien pehmentyä vedessä muutaman minuutin ajan. Kaada pinaatit lävikköön, jäähdytä ja puristele ylimääräiset nesteet pois.
Lisää perunasoseen joukkoon pilkotut pinaatit, kananmunat, murennettu fetajuusto, jauhot, mausteet sekä öljy ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi.
Voitele pyöreä uunivuoka ja kaada seos vuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 180-asteisessa uunissa 40-50 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti