sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Valkosuklaa-juustokakku

Anoppi järjesti meille tovi sitten pikkujoulut, jonne halusin keksiä jotain viemistä. En ole itse koskaan ennen tehnyt juustokakkua, siitä ovat ennen vastanneet meillä äitini ja siskoni, mutta tämähän oli kovin helppoa :-) Ja hyvääkin siitä tuli! Tosin vadelma- tai muu kiille olisi parantanut makua entisestään, sillä tämä oli kovin makeaa. Ja syy, miksen kiillettä halunnut, oli se että tavoittelin kakun hieman rosoisella ja valkealla pinnalla lumista ja jouluista tunnelmaa sillä ulkona oli silloinkin kovin pimeää ja syksyistä. Harmi kun asian laita on vieläkin niin, kaipaan lunta :-( Mutta sitten itse kakkuun! Pohjan ohjeen nappasin Kinuskikissalta, alkuperäinen ohje on tässä.


































Pohja:

180 g kaurakeksejä 75 g margariinia
5 liivatelehteä
3 dl kuohukermaa
200 g ranskankermaa
2 valkuaista
250 g valkosuklaata
1/2 dl vettä


Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon ranskankerma. Vaahdota valkuaiset ja lisää seokseen.
Sulata paloiteltu valkosuklaa mikrossa aina välillä sekoitellen miedolla lämmöllä tai vesihauteessa. Lisää suklaasula täytteeseen.
Kiehauta vesi ja sulalta sinne liivatelehdet, joista olet puristellut kylmät vedet pois. Sekoita täytteeseen, kaada kakkupohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa 2-3 tuntia. Minä pidin kakkua seuraavaan päivään saakka jääkaapissa :-)



Täyte:


Peitä 24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit esimerkiksi kaulimella ja sekoita sulatettuun margariiniin. Painele vuoan pohjalle ja vie jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Irrota kakku varovasti irtopohjavuoasta ja koristele haluamallasi tavalla.

1 kommentti: