maanantai 9. toukokuuta 2011

Karppausta ja ajatustenjuoksua

Niinhän se näkkyy olevan, ettei millään "riitä aika" bloggaamiseen nykyisin. Ruokia on tehty kovin karppauspainotteisesti, ja ensimmäiset viikot uuden asian parissa sujuivatkin mainiosti. Sitten ote taas lipsahti ja kilo on tullut takaisin, mutta tätähän tää elämä on :-D viis kiloa kuitenkin lähti kun hiilarien käyttö pieneni. Helmikuun puolella alotettiin yhdessä tätä elämäntapaa, eivätkä perunat, pastat tai riisit ole tulleet vielä takaisin arkipöytään kuin hyvin vähissä määrin. Mulle suurin kompastuskivi onkin sokeri - vaikka heti alun alkaen tein itselleni selväksi, etten ala millään yltiöpäisen tiukalla otteella karppaamaan, sillä mitä tiukemmin jonkun kiellän sen todennäköisemmin siihen sorrun.

Ehkä parasta tässä hommassa on olleet aamupalat! Useimmiten ennen mulla on jäänyt aamupala syömättä, tai sitte se on ollut jotain juotavaa jogurttia, ja oon syönyt vasta töissä ekalla tauolla jotain, hyvin monesti puuroa. Tapa se on sekin, mutta nää karppiaamiaiset runsaine munineen, pekoineineen ja juustoineen osuu ja uppoaa kyllä muhun! Se on sinänsä jännä kun yleisesti ei tosiaan tehnyt aamuisin mieli juuri mitään syyä...




































Tässäpä tämmönen kuvakollaasi aamiaisista! Lisäksi syön usein munia joko keitettynä taikka paistettuna sekä joko paistettua pekonia tai makkaraa. Ja kahvia kermalla... nyt on tämäkin akka saatu juomaan kahvia jopa päivittäin, kun siihen saa lurauttaa kermaa! :-P

Ylinnä on ohje muna-pekonimuffineihin, ohje on Karpin ateriakirjasta. Ohjeella tuli neljä kappaletta.

4 viipaletta pekonia
4 kananmunaa
4 tomaattisiivua
mustapippuria
basilikaa
suolaa

Kuumenna uuni 200-asteiseksi.
Vuoraa peltisen tai silikonisen muffinssivuoan syvennykset pekonisiivuilla. Riko kuhunkin syvennykseen yksi muna, ripottele pinnalle vähän suolaa. Aseta pinnalle tomaattisiivu ja mausta basilikalla ja pippurilla. Paista uunissa 15 minuuttia, kunnes muna on hyytynyt ja pinta jo hieman ruskistunut.

Toisissa kuvissa perinteinen omeletti, jonka teen seuraavalla kaavalla. Tästä tulee reilu aamunaloitus yhdelle:

3 munaa
loraus kermaa
ripaus suolaa
voita paistamiseen
täytteeksi esimerkiksi kinkkua/pekonia, tomaattia, cheddaria & yrttejä

Laita paistinpannu kuumenemaan hellalle. Riko munat kulhoon ja sekoita haarukalla rakenne rikki. Lisää kerma ja suola, sekoita. Sulata pannulle nokare voita ja laske lämpöä jotta omeletti ei ruskistu liikaa. Kaada seos pannulle ja anna rauhassa hyytyä. Kun omeletin pinta on vielä hieman löysä, ei vielä täysin paistunut, ripottele haluamasi täytteet puolikkaan omeletin alueelle. Käännä toinen puoli päälle ja anna muhia hetken. Tässä vaiheessa monesti käännän levyn pois päältä ja annan olla.
Omeletin valmistuksessa on tärkeä muistaa, että turha hätäily on vain haitaksi! Itsellä tämä käy sujuvasti samalla kun pynttäydyn töihin lähtöä varten, teen jonkin vaiheen tekeytymään ja käyn välillä laittautumassa :-) liian kuumalla pannulla omeletti paistuu liikaa, ruskistuu ja kuivuu. Mehevä ja kostea sen olla pitää!

Eikä muuten ole nälkä ihan heti :-)

Sitten vähän pohdintapuolta karppauksesta.
Kuten sanoin, vaikeinta mulle on ollut sokerin välttäminen. Toinen mikä on vaikeaa, on rasvan käyttäminen. Siis että sitä käyttäisi tarpeeksi. Monet karppaajat tuntuvat pärjäävän päivässä kolmella aterialla, eikä kuulemma aina olis nälkä niinkään usein. Minä taas oon tottunut syömään aina vähän väliä jotain, töissä tuntuu hölmöltä tauolla jos ei ole jotain menossa suuta päin.
Ja se, kun on aina ennen niin tottunut laskemaan kaloreita/pisteitä ja miettimään, että mitä suuhunsa voi laiittaa. Nythän ei periaatteessa pitäisi joutua semmoisia murehtimaan, vaan pitäisi oppia syömään itseään kuunnellen, silloin kuin tarvii. Ja kun ei syö hiilareita, pitäisi syödä sitä rasvaa rasvan päällä, jotta keho oppisi sitä käyttämään polttoaineenaan.
Musta tuntuu että tasapainoilen karppauksen ja "normaalin laihiksen" välillä, aamupalalla saan käytettyä raskaita aineita mutta sitten päivän ruoat tahtovat monesti olla lihaa ja kasviksia taikka salaattia. Hedelmiä tahtoisin myös syödä. Jotenkin se tuntus niin paljon "oikeammalta" syyä paljon kasviksia ja hedelmiä, siihen on tottunut. Mutta jos rasvoja ei saa tarpeeksi, niin eihän sekään toimi jos karpata tahtoo. Eikä hedelmät oo sitä suositeltavinta, vaan marjat. Ja juurekset ja sienet... Tää on välillä niin monimutkasta tämäkin, olis ihana vaan syödä mitä syö ja painaa sen mitä tahtoo! Eikä ne kilot oo ne jotka ratkasee vaan se sisäinen olo mikä itellä on.

Lisäksi väkisinkin takaraivossa kummittelee sepelvaltimotaudit ja sydäninfarktit ja ja...
Helmi-maaliskuussa vietin paljon aikaana karppaus-foorumilla ja kirjojen parissa, ehkä niihin olisi taas syytä palata. Osa minusta uskoo että karppaus on hyväksi ja osa pelkää, että se on pidemmän päälle pahaksi.
Mutta sen oon huomannut, että karpatessa mun päänsärky helpotti. Maha ei ollut koko ajan turvonnut. Kun syön nyt jotain nopeaa hiilaria, niin ei siitä seuraa kovin hyvää fiilistä millään tasolla. Hämmästelen suuresti, miten oonkin pärjännyt ilman rakkaita pastaruokiani! Vaihdoin ne pakaste-/tuorevihanneksiin, ja nykyään en ihan oikeasti kaipaa lautaselleni perunaa tahi pastaa/riisiä. On paljon muutakin. Toki uudet perunat on jotain, mitä ei voi vastustaa, mutta paljon voita sitten siihen kylkeen ;-) eikä itseltään voi kaikkea kieltää!

Tais tulla osittain hyvin polveilevaa ja sekavaa tekstiä, mutta sellainen olo itelläkin aina välillä on. Ei oikein ole selvillä, mikä olisi itelle parhaaksi. Toiselle toimii toinen juttu ja toiselle sitten se toinen...
Masennuin vaan kun katselin viime vuoden kuvia, ja varsinkin kuvia meidän honeymoonilta. Viime vuoden tammikuussa painoin 85 kiloa, pudotin painon kiloklubin ja NikoStopin avulla 76 kiloon heinäkuuhun mennessä, ja tämän vuoden tammikuussa taas tuo mammuttimainen lukema ilmestyi puntarin näyttöön. Karppaamalla sain painon 80 kilon huitelle ja siinä se nyt on. Mutta mun pitäis saada paino ainakin sinne 70 lähistölle, sekin olis mulle pienelle valaalle jo paljon se...
Jännä että ennen en olis pystynyt puhumaan ääneen painostani, se oli valtava tabu jonka tiesivät vaan äiti, sisko ja mies. Nykyään ne on mulle vaan numeroita, suurin huoli on tuo mun hyllyvä kaksari!

Nyt tuli tämmönen pitkä jappasu tänne ruokablogin puolelle, mutta täähän nyt oli täysin aiheeseen liittyvää :-)
Vielä kun osaisi päättää ja nähdä, milllaista ruokaa tää mun body kaipaa :-D jos sitä joku kaunis päivä olis solakka?

Ja ps. on myös kiva miten paljon sitä on oppinut käyttämään erilaisia kasviksia, niin tuoreita kuin pakasteitakin, karppaamisen myötä! :-) on ihanaa syödä värikkäästi kasvista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti