tiistai 26. helmikuuta 2013

Kalaliemi

Uudessa työpaikassa uudet kujeet! Tänään haaveilin kalakeitosta ja sainkin työtovereilta ohjeet kalaliemen tekoon. Tulee kuulemma niin paljo parempi kalakeitto kun tekee kirkkaan keiton itsekeitetystä liemestä! No, koskapa oon ollut tähän iltaan saakka täysin kokematon liemenkeittelijä, päätin tietenkin kokeilla tälläkin reseptillä. Ja mikäs on kokeillessa kun sain kalanperkeitä kotipakettiin työstämistä odottamaan!

Tuukkonää meille syömää?

Siinä uiskentellee! Kattilaan on siis kasattu kuhanruodot päineen kaikkineen, taisi olla neljä kappaletta. Lisäksi kolme sipulia kuorineen paloina, puoli punttia tilliä sekä pippureita + suolaa. Latasin viiden litran kattilan täyteen ja laskin vettä piripintaan. Kiehautin ja jatkoin keittelemistä pari tuntia.

Ruma irvistys pääsi kun pää kiehui!

Parin tunnin keittelyn jälkeen siivilöin liemen. Kaksi purkillista tuli pakastimeen, ja lopuista tein keiton. Pilkoin perunoita, porkkanoita, palsternakkaa sekä juuriselleriä ja heitin kiehuvaan liemeen kypsymään. Paiston lohipalasiin pannulla väriä pintaan ja juuresten kypsyttyä lisäsin soppaan. Vielä noin viiden minuutin keittoaika, tuoretta tilliä joukkoon tummaan, suolapitoisuuden tarkistus ja syömään!

Itse keitosta ei nyt tullutkaan kuvaa, sillä  huomasin kuvaksen vasta syönnin päätyttyä ja pakattuani loput ruoat jo eväsrasioihin :-D Siskon kanssa totesimme että tässä taloudessa asuu kuitenkin kaksi kermaisen kalakeiton ystävää. Liemi oli kyllä maukas ja oli mukava kokeilla jotain uutta, mutta uumoilen että ensi kerralla lorautan jatkeeksi vähän kermaakin. Mikäpä hyvä ei kermalla vielä kruunautuisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti