torstai 19. joulukuuta 2013

Karamellikeksit

Kun keksin- ja makianhammasta kolottaa, hae kaupasta pussi Omareita ja ryhdy hommiin! Leivon näitä aamulla entiselle työpaikalle joulumuistamisiksi :-) maiston kotona yhden ja oli kyllä oikein tujakan karamellinen.
Mulle kävi vain niin, että sokerimassa meinasi jämähtää tyystin toffeeksi ennen jäähtymistään. Ja kun sekoitin jauhoja taikinaan, piti käyttää sähkövatkainta, eikä siltikään meinannu tulla mitään. Taikina oli kuivaa ja suikalemaista (murumaista mutta suikaleen mallisia paloja) ? Heitin sekaan noin desilitran kuohukermaa, mikä hieman helpotti. Pyörittelyvaihe onnistui kuitenkin hyvin kun taikinaa vaan tarpeeksi käsien välissä vaivasi.
Ohje on löydetty Kotivinkin Jouluherkut 2013-lehdestä.


32 kappaletta sokerihirmukeksejä

125 g voita
1 ½ dl vaaleaa siirappia
1 ½ dl ruokosokeria
7 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa (oma lisäykseni)
32 Omar-karkkia

Kiehauta voi, sokeri ja siirappi kattilassa, kunnes sokeri sulaa. Kaada kulhoon jäähtymään.
Lisää jauhot ja leivinjauhe kädenlämpöiseksi jäähtyneeseen taikinaan. Lisää myös kerma jos tarvitsee. Sekoita taikina tasaiseksi. Anna vetäytyä jääkaapissa 15 minuuttia.
Muotoile taikinasta jauhotetulla pöydällä pitkä pötkö. Jaa se tasaisesti 32 osaan. Muotoile palat palloiksi ja nosta uunipellille leivinpaperin päälle.
Paina jokainen pallo litteäksi toffeekarkilla. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 12-15 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti