sunnuntai 17. elokuuta 2014

Perunavohvelit

Meille kotiutui tänä kesänä kauan haaveiltu vohvelirauta! Jee!
Perusvohvelit mansikan ja jäätelön kanssa ovat aina yhtä hyviä. Jos kuitenkin kaipaat vaihtelua ja ajatus suolaisista vohveleista miellyttää, kokeile ihmeessä näitä! Ohje on ystävästäni, Martan kasviskeittiöstä kotoisin. Alkuperäisen ohjeen 5-6 keskikokoista perunaa korvasin kahdeksalla pienehköllä siikli-perunalla. Liekö kesäperunan koostumuksella osuutta asiaan, mutta ensimmäisen vohvelin paistettuani totesin taikinan tarvitsevan myös jauhoja pysyäkseen kuosissa. Pitänee joskus kokeilla tätä ns. vanhoilla perunoilla, josko niistä saisi sitten tarpeeksi rakennetta ja jauhoisuutta taikinaan. Laitan reseptiin kuitenkin maininnan jauhoista, lisää niitä taikinaasi jos tarve vaatii.


noin 8 keskikokoista vohvelia

3 kananmunaa
½ l maitoa
1 dl juustoraastetta
5-6 keskikokoista perunaa keitettynä, kuorittuna ja raastettuna
1 tl suolaa
½ dl öljyä
1 dl hasselpähkinä- tai mantelirouhetta
(noin desi vehnäjauhoja)

Sekoita munien rakenne rikki. Lisää joukkoon maito, juustoraaste, perunaraaste, suola, öljy sekä rouhe.
Paista taikinasta vohveliraudalla kauniin ruskeita ja rakastettavia voffeleita. Tarjoa puolukkasurvoksen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti