sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Home-made tortillat sunnuntai-iltapäivän kruunuksi

Ay, caramba!

Ensikosketus kotona valmistettuihin tortilloihin tapahtui tänä kesänä, eräänä mukavana iltana kaveriporukalla kokkaillen. Kamera ei viuhunut tuona päivänä, kuten ei myöskään kahtena viime kertana kun ollaan tortilloita tehty. Mutta tänään tein poikkeuksen ja päätin, että on aika postata jo ohojetta tännekin päin :-)
Tortillat ovat oikein helppotekoisia ja hyvänmakuisia. Tämä ohje on pelkästään durum-jauhoille, mutta enstaina käytän maissijauhojakin. Durumilla saa hyvin kaulittavan rakenteen ja kestävän taikinan. Vehnäjauhoilla pohja tahtoo vetäytyä kaulittaessa takaisinpäin ja homma lähinnä ärsyttää.
Eli mikäli mahdollista, heitä kehiin muuta kuin pelkkiä vehnäjauhoja! Voit sekoittaa esimerkiksi 2 dl maissijauhoja 3 desiin vehnä- taikka durumjauhoja.
Tänään täytteeksi kelpasi kaikki, mikä jääkaapista irti lähti. Paiston sekalaisen lajitelman vihanneksia ja juureksia pannulla ja mehevöitin kookosmaidolla sekä ainakin kymmenellä eri mausteella :-D Kaupasta kotiutui tänään uusi pullo Sriracha-kastiketta sekä La Costeñan chipotle-chilisoosia sekä chipotle-chilejä. Ainakin Prismoista näitä on saatavilla, ja voin vain suositella! Mahtavaa makua ja tulisuutta, jonka kanssa ainakin allekirjoittanut saa olla varuillaan...


Tortillapohjat
10 - 12 kpl

5 dl durumjauhoja
½ tl suolaa
½ dl öljyä
2 dl vettä


Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy sekä vesi ja sekoita kimmoisaksi taikinaksi. Anna taikinan levätä jääkaapissa kelmulla peitetyssä kulhossa noin tunnin ajan.
Leivo taikinasta tanko ja jaa se 10-12 osaan. Pyörittele taikina palloiksi ja laita valmiit pallot tuorekelmun alle odottelemaan kaulimista. Näin pallerot eivät suotta kuivahda.
Kauli taikinapallot jauhojen kanssa ohuiksi, paistinpannusi kokoisiksi levyiksi. Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja paista lättyä hetken aikaa molemmin puolin, niin että tortilla saa kauniita, ruskeita pilkkuja. Paistamiseen ei tarvita rasvaa, vaan kuuma ja puhdas pannu.
Peitä valmiit tortillat pyyhkeellä, mikäli ne eivät katoa heti parempiin suihin. Täytä lempparitäytteilläsi ja herkuttele!

Jos kyytipojaksi löytyy kylmä olut, ei sen parempaa voi sitten ollakaan. Meidän sunnuntai-iltapäiväämme mahtui vain lasilliset hanavettä... ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti