torstai 23. lokakuuta 2014

Gluteeniton juurespiirakka

Tänään kaivattiin gluteenitonta kahvipöytään. Jääkaapissa notkui yhtä sun toista pientä, jotka yhteenlaskien näyti saavan oivallisen piirakan aikaiseksi! Voit vaihdella täytteeseen mitä suolaista sinulla on ja mitä mielesi tekee, tässä mun aikaansaannokseni :-)


Piirakkapohja:

100 g pehmeää voita
1 dl kaurahiutaleita
2 rkl kylmää vettä

Nypi kulhossa voi, jauhot sekä hiutaleet. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistelle haarukalla muutamia reikiä pohjaan.

Täyte:

1 pieni sipuli
1 keskikokoinen porkkana
1 keskikokoinen palsternakka
pieni pala mukulaselleriä
puolikas paprika
öljyä
1 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
hieman mozzarellaa
aurinkokuivattua tomaattia
mausteita, esimerkiksi suolaa, mustapippuria ja oreganoa

Silppua sipuli. Kuori ja raasta porkkana, palsternakka sekä selleri karkeaksi raasteeksi. Leikkaa paprika suikaleiksi. Kuumenna pannulla loraus öljyä ja kuullota sipulia, paprikaa sekä juureksia hetki. Mausta mukavanmakuiseksi seokseksi.

Mittaa ruokakerma kulhoon. Riko mukaan kananmunat ja sekoita tasaiseksi. Voit maustaa kevyesti.

Viipaloi mozzarella sekä aurinkokuivatut tomaatit.
Levitä piirakkapohjan päälle juuresraaste. Kaada päälle ruokakermaseos. Asettele mozzarellat ja tomaatit päällimmäisiksi.
Paista  175-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti