sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Hot dogit

En ole kuulkaas syönyt hodareita ainakaan puoleentoista vuoteen - lihansyönnin lopetettuani nakki- ja makkararuoat ovat jääneet täysin minimiin, sillä en ole vielä kovin innostunut kasvismakkaroista. Hälsans Kökin chorizoiset nakit ovat kyllä hyviä, mutten usein vieraile pakastealtailla ja pakkaus tuntuu aina hieman kalliilta. Siippa oli kaverilla nähnyt Poutun Tofunakkeja, joita löysimme Prisman makkarahyllyltä, ja alle kahden euron pakettihinta ilahdutti. Makukin oli mielestäni monia muita soijanakkeja parempi!

Paketti muutti siis jääkaappiimme odottamaan tätä sunnuntaita, jolloin aikomuksenamme oli tehdä hodareita. Ja miten hyviä hodareita teimmekään! Syötiin kuvut täyteen, onneksi vielä jäi parit sämpät oottamaan toista herkuttelukertaa :-)

Resepti on peräisin Liemessä-ruokablogista. Me tehtiin ohje puolikkaana, eli kymmenen sämpylän verran. Lisäksi vaihdoimme ainesosat vegaanisiin vaihtoehtoihin. Tammikuu onnistui jättämään suht vahvan jälkensä ajatusmaailmaani, ei liene kovin huono asia.


2,5 dl soijamaitoa
35 g hiivaa
6 dl vehnäjauhoja
20 g sinistä Keijua
1 tl suolaa

Täytteeksi:
tofunakkeja, suolakurkkua, salaattia, ketsuppia, sinappia, sriracha-soosia, paahdettua sipulirouhetta

Liota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Sekoita ja vaivaa mukaan jauhot, suola ja Keiju. Keiju on jääkaappikylmänäkin pehmeää ja käytettävissä, mutta jos käytät voita, anna sen ensin pehmetä huoneenlämpöiseksi. Vaivaa taikinaa 20 minuuttia (ylellistä, jos omistat yleiskoneen - muuten anna lihasten laulaa!). Pyöritä taikinasta palloja ja muotoile ne kämmenellä puikuloiksi. Anna kohota liinan alla 1,5 tuntia. Paista 220 asteessa noin 10 minuuttia.

Hyvä nakki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti