maanantai 30. maaliskuuta 2009

Sitruunakakku

Viime lauantaina oli viimeinen työpäivä entisessä työpaikassani, joten päätin viedä sinne "läksiäslahjaksi" kuivakakun. Löysin ihanan ohjeen Mansikkamäki-blogista joka on muuten tutustumisen arvoinen! Itse olen vakiolukija :)
Minulla itselläni on iso Iloleipurin sydänvuoka, joten kaksinkertaistin tämän ohjeen jotta se piisaisi. No, piisasi hyvin sillä ylikin jäi, piti paistaa toinenkin kakku pienemmässä vuoassa. Tässä annos yksinkertaisena.




















1 ½ dl vettä
150 g margariinia
3 kananmunaa
2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori

Mittaa vesi ja rasva kattilaan, kiehauta ja jäähdytä. Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää munavaahtoon vuorotellen rasvaseosta sekä keskenään sekoitettuja kuivia aineita.
Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.

1 kommentti:

  1. Ihanan näköinen kakku ja kyllä tuo iso vuoka on todella upea. Kakuistakin tulee varmasti pehmeämpiä, kun kakkumassaa on enemmän.

    VastaaPoista