maanantai 12. toukokuuta 2014

Tuna-sandwichit kikherne-coleslawn ja lohkoperunoiden kera

Tänään väkersin keittiössä reippahasti :-)
Ohje on tällä kertaa suurimmilta osin vain suuntaa antava, sillä coleslaw oli ainoa osanen johon mittailin aineita. Coleslawin alkuperäinen ohje on Kotivinkiltä, pieniä muutoksia tein jättäen esimerkiksi sokerin pois.
Aloitin coleslawin tekemisellä, sen jälkeen keitin perunat ja valmistelin ne uunikuntoisiksi. Tämän jälkeen tein tonnikalatäytteen ja dipin perunoille. Perunoiden tullessa uunista heitin leivät paahtimeen ja kasasin annokset lautasille. Kiirettä piti, ja vielä kun kuva piti ottaa, pääsin leipäni kimppuun vasta kun se oli hieman jäähtynyt! Sitä se teettää kun aina pitää kuvata ennen syömistä :-)


Sandwichit:

paahtoleipää
salaatinlehtiä
viipaloitua tomaattia
tonnikalatäyte: purkki tonnikalaa öljyssä, kolme reilua ruokalusikallista majoneesia, pari ruokalusikallista kurkkusalaattia, loraus sweet chili-soosia, kunnon tujaus väkevää sinappia

Sekoita täytteen aineet keskenään. Paahda henkeä kohti kaksi leipää ja levitä täytettä molemmille puoliskoille. Nosta toisen leivän päälle salaattia sekä tomaattisiivuja ja paina toinen leipä kanneksi. Leikkaa kolmioiksi.
Tonnikalatäytettä tuli reilu määrä, loput menivät jääkaappin odottelemaan kenties seuraavaa leivänsyöntikertaa.

Lohkoperunat:

Keitä kuorellisia, pestyjä ja lohkottuja perunoita suolavedessä 10-15 minuuttia kunnes perunat ovat hieman kypsyneitä. Voit testata kypsyysastetta esimerkiksi koktailtikulla: tikku saa upota perunaan mutta perunan pitää tuntua vielä kiinteältä eikä hajota.
Pyörittele perunoita varoen kulhossa, jonne olet kaatanut öljyä sekä mausteita, esimerkiksi suolaa, pippuria, kuivattuja yrttejä, chiliä ja valkosipulia. Kaada perunat pellille leivinpaperin päälle ja paista 250-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia kunnes perunat ovat saaneet väriä ja ovat kypsiä.

Dippikastike perunoille:

Mausta purkillinen kermaviiliä aromisuolalla, valkosipulijauheella, sitruunanmehulla sekä unikonsiemenillä.

Kikherne-coleslaw

500 g varhaiskaalta
1 tl suolaa
1 dl majoneesia
1 prk (285 g ) käyttövalmiita kikherneitä
vajaa 0,5 dl sweet chili-kastiketta
mustapippuria

Suikaloi kaali ohueksi ja nosta siivilään. Ripottele suola sekaan ja anna maustua kymmenisen minuuttia. Huuhdo kaali kevyesti ja puristele ylimääräinen vesi pois.
Huuhdo kikherneet kylmän veden alla. Sekoita salaatin kaikki ainekset keskenään isossa kulhossa, mausta rouhitulla mustapippurilla. Anna tekeytyä jääkaapissa puoli tuntia ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti