lauantai 11. lokakuuta 2014

Portobello-vuohenjuustoburgerit

Menimme loisteliaasti aidan melko matalasta kohdasta ja saimme helpolla pöytään herkulliset burgerit! Makua mehevöittämään kannattaa paistaa suloisenherkullisia sipuleita, jotka voi sitten kiireissään unohtaa pannuun ja muistaa vasta viimeisen burgerinpalan nieltyään...
Hyvältä ne sipulit maistuivat paahdetun kauraleivän päälläkin, mutta jos suinkin muistat, tyrkkää sämpylöiden väliin muiden herkkujen kanssa.
Google johdatteli mut kuin tarkoituksella Patalinnun luo, joka oli valmistanut portobellot vuohenjuuston kanssa.  Niin kuin minunkin oli tarkoitukseni!
Jos oltaisiin panostettu tähän ateriaan enemmän, olisi sämpylät leivottu itse ja kylkeen tekaistu ranskalaisia taikka salaattia. Ja väliin ehdottomasti rucolaa! Makusi mukainen tuunaaminen on sallittua ja toivottavaa, mutta nappaa tästä postauksesta ohjeet ainakin sienten marinoimiseen ja kypsentämiseen. Toki toisinaan on ihan hyväksikin päästää itsensä helpommalla, että saa siihenki ottaa oppia tästä.

Ihmettelin tuossa tovin ohjeita selatessani, että miksi sienistä pitäisi poistaa sekä jalka että heltta. Tutkimusteni perusteella heltan poistamisen syy on täysin esteettinen,  mutta näin "pihiviksi" valmistettaessa pelkkä jalan poistaminen piisaa.
Portobello on ollut meidän keittiössä kovin  pienessä roolissa, niin hyvää kuin se onkin. Hinta on kuitenkin hieman kalliimpi kuin herkkusienissä eikä saatavuuskaan niin suurta, mutta onneksi edes joskus!


Burgerit kahdelle

2 kiekkoa hyvää vuohenjuustoa

Sienet:
2 portobello-sientä
0,5 dl öljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 valkosipulikynsi
1,5 tl kuivattua meiramia
suolaa ja mustapippuria

Poista sienistä jalat. Sekoita marinadin ainekset keskenään.  Sivele sienet marinadilla kauttaaltaan. Voit antaa sienien marinoitua hetken taikka paistaa ne hetikseltään: 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Karamellisoitu sipuli
(laita tätä täytteeksi!)

1 sipuli
1 rkl öljyä
1 tl balsamiviinietikkaa
0,5 rkl sokeria
ripaus suolaa

Viipaloi sipuli. Sekoita loput ainekset keskenään, lisää koko komeus sipulien kera pannulle ja hauduttele miedolla lämmöllä kunnes neste on imeytynyt ja sipuli on ihanaisen tahmeaa. Varaa aikaa ainakin sen verran, mitä sienet ovat uunissa!

Kun sipulit sekä sienet alkavat olla valmiita, lämmitä sämpylät uunissa taikka pannulla. Paista vuohenjuustokiekkoihin pannulla rapea pinta. Täytä burgerit sienellä, sipulilla sekä lempparitäytteilläsi.

Täytteiksi sopivat esimerkiksi:
kurkku, paprika, tomaatti, salaatti, rucola, raaka sipuli, chili...

2 kommenttia:

  1. Anonyymi6.11.15

    Päätit sitten kopioida chocochilin ohjeen :DD

    VastaaPoista
  2. En nyt sanoisi niinkään, Chocochilissä tuskin käytetään vuohenjuustoa yhtään mihinkään :-) Ja kuten tekstin alussa on ilmoitettu, tämä resepti on apinoita Patalinnun blogista: http://patalintu.blogspot.fi/2014/02/portobello-vuohenjuusto-hampurilainen.html

    VastaaPoista