lauantai 10. tammikuuta 2015

Vegaani porkkanamajoneesi

Hellurei!
Vegaanihaaste 2015 rullaa mukavasti. Tuntuu että nyt on "hyvä syy" kokeilla myös niitä reseptejä, jotka ovat oottaneet vuoroaan mutta jääneet monesti jalkoihin. Kuten esimerkiksi tämä Appelsiineja ja Hunajaa-blogista tovi sitten bongattu porkkanamajoneesin ohje. Vannoutuneena Oivariinin ystävänä en ikinä saa aikaiseksi valmistaa kasvislevitteitä, vaikka niistä pidänkin. Kenties tämä kuu tuo toivottua muutosta siihenkin, jatkon suhteen :-)


250 g porkkanoita (paino kuorittuna)
4 rkl tahinia
3/4 rkl agavesiirappia (hunajakin käy, jos vegaanisuus ei ole pointti)
1/2 dl öljyä
suolaa & mustapippuria

Kuori ja paloittele porkkanat ja keitä suolalla maustettussa vedessä täysin kypsiksi. Kaada keitinvesi pois ja anna porkkanapalojen jäähtyä.
Soseuta porkkanat tahinin, siirapin ja mausteiden kanssa. Lisää öljy ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Nauti esimerkiksi leivän päällä tai kasvispihvien mehevöittäjänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti