tiistai 17. joulukuuta 2013

Ranskalainen sitruunapiirakka

Loppuvuosi on aina yhtä juhlaa! Vuoden viimeisille kuukausille osuu monen lähimmäisen synttärit, omani mukaanlukien ;-) viikonloppuna kestittiinkin sitten ensin ystäviä ja seuraavana päivänä perhettä.
Lauantain tarjoiluun leipaisin tämän sitruunapiirakan sekä pestopastaa fetalla. Pastasalaatti oli tosi hyvää, ja minä niin nälkäinen että muistin unohtaneeni (hehheh) kuvata vasta kun oltiin syöty kaikki! No, teen varmaan uudemmankin kerran, koitetaan silloin muistaa.
Tämän sitruunapiirakan ohjeen olen löytänyt Sitruunaruoholta aikapäiviä sitten ja olen odottanut sopivaa leivontahetkeä. Piiras sai melko runsaasti kehuja, ja se olikin ihanan sitruksinen! Omaan suuhuni vain muna maistui hieman liian voimakkaasti... onnistuisikohan tätä vähemmällä munanmäärällä tehdä?


Pohja

1 sitruunan raastettu kuori
3 dl vehnäjauhoja
0,6 dl sokeria
ripaus suolaa
100 g kylmää voita
1 keltuainen

Nypi taikinan ainekset keskenään. Itse sekoitin sähkövatkaimella niin kylmänkin voin sai tasaisesti taikinaan. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Laita pohjan päälle leivinpaperi ja painoksi kuivattuja herneitä, niin pohja ei nouse paistettaessa.

Täyte

3 sitruunaa
4 munaa
3,5 dl tomusokeria
2-3 tl vaniljasokeria
1,5 dl kermaa


Raasta sitruunoiden kuori ja purista mehut. Vatkaa munat ja tomusokeri vaahdoksi. Sekoita sitruunan kuoriraaste, mehu ja vaniljasokeria munasokerimassaan. Sekoita joukkoon vielä kerma. Kaada täyte vuokaan ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Jos piirakka meinaa ottaa liikaa väriä, laita leivinpaperi päälle suojaksi.
Tarjoile kylmänä. Vatkasin seuraksi vaniljakastiketta mikä pehmensikin kirpsakkuutta mukavasti.

Arvatkaas millä piirakka on koristeltu? Kaikki ei ole sitä miltä näyttää, ne ovat siivutettuja kumkvatteja eivätkä kirsikkatomaatteja :-)

2 kommenttia:

  1. Mmmm, tää oli NIIIIIN hyvää! Mä koitin Villellekin selittää tätä makua ja koostumusta mutta musta tuntuu ettei se aivan tajunnut. Pitää ehkä itsekin leipoa tätä ja maistattaa. =D Liekö syy kuohuviinissä vai missä, mutta mä en maistanut tässä sitä munaa lainkaan. =o

    VastaaPoista
  2. Ei se auta kuin ottaa ja leipasta! Ei sitä munanmakua tainneet muut huomata, ei Joonaskaan. Ehkä olen munanherkkä 0:-)

    VastaaPoista