Vihdoinkin tein siis tätä banaanileipää! Pikkusisko teki tätä viime kesänä saaressa lomaillessamme kahteenkin otteeseen, ja siitä asti tää on ollut mun to-do-listalla. No, hiljaa hyvä tulee...
Korvasin Urbaani vegendan ohjeen pellavansiemenet chia-siemenillä, sillä en tällä hetkellä käytä pellavansiemeniä ruokavaliossani vauvvan oottamisen takia. Määrä ei toki ole iso, mutta mieluummin käytin vaihtoehtoista siementä. Eroa leivissä ei huomaa, käytitpä kumpaa vaihtoehtoa tahansa.
1 leipä leipävuokaan tai 28 x 28 cm irtopohjavuokaan
2 rkl pellavansiemenrouhetta TAI chia-siemeniä
6 rkl vettä
4 3/4 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl kanelia
1/2 dl taateleita
4 3/4 dl muussattua banaania (n. 5-6 hyvin kypsää banskua)
2 rkl seesaminsiemeniä
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sekoita pellavansiemenet/chia-siemenet ja vesi pienessä kulhossa. Anna turvota sen aikaa kun mittailet muita aineksia.
Mittaa kuivat aineet keskenään kulhoon. Paloittele taatelit ja sekoita kuivien aineiden joukkoon. Tilsi banaanit ja lisää ne sekä siemen-vesiseos kuivien mukaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taikina saa jäädä jämäkäksi, joten älä lisää vettä!
Kaada taikina vuokaan ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.
Jos käytät irtopohjavuokaa, vuoraa pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Silikonisesta vuoasta leipä irtoaa myös ilman voitelua, muut kannattaa voidella.
Paista leipää uunissa 30-45 minuuttia, kunnes se on kypsä. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti